Hankesuunnittelu:
Hankesuunnittelussa voidaan käyttää rakennuttaja konsultin apua, mikäli taloyhtiöllä ei ole tarvittavaa osaamista projektien johtamisesta. Rakennuttaja konsultit tehtävät päättyvät, kun hankkeelle valitaan valvojat.
Hankesuunnittelussa laaditaan tavoiteaikataulu, määritellään alustavasti urakan laajuus ja laaditaan alustava kustannusarvio.
Huolellinen hankesuunnittelu:
- Vähentää rakentamisen aikana esiin tulevia yllätyksiä
- Vähentää työstä aiheutuvia haittoja
- Edesauttaa sitä, että lopputulos vastaa käyttäjien tarpeita
- Edesauttaa kustannuksien pysymistä talousarviossa
- Helpottaa kiinteistön hallintoa ja hoitoa tulevaisuudessa
Putkiremontin aikataulu:
Hyvän hankesuunnittelun kautta ja ammatitaitoisen rakennuttaja konsultin avulla saadaan arvioitu putkiremontin aikataulu. Hyvällä aikataululla ja suunnitelmalla voidaan säästää osakkaiden sivukustannuksia väliaikaisesta majoituksesta, kun voidaan ajoittaa osakkaiden paikalla olojen mukaan.
Vesijohtojen ja viemäreiden uusimiseen tulee varata riittävästi aikaa. Suunnittelu kestää yleensä 12-18 kuukautta ja esimerkiksi kaksiportaisen, neljäkymmentä asuinhuoneistoa sisältävän kerrostalon vesijohtojen ja viemäreiden uusiminen (huom. perinteinen tapa viemärit uusitaan. Viemäreiden sukitus vähentää vähän remontin kestoa) kestää yleensä 8-10 kuukautta.
Blogiteksti on referoitu Rakennustieto Oy kustantamasta ”Hallittu putkiremontti”, joka on painettu Tampereella 2008