Putkiremontin suunnittelu
Suunnittelu perustuu kiinteistön huolelliseen kartoittamiseen. Suunnittelijat kartoittavat yhdessä kiinteistön edustajien kanssa kiinteistön kaikki tilat ja tekevät mittaukset ja muistiinpanot.
Suunnittelu vaiheistetaan yleensä sitten, että suunnittelijat tekevät esim. kaksi- kolme karkeaa luonnosta eri toteutustavoista ja sitten näistä mietitään yhdessä hallituksen ja rakennuttaja konsultin kanssa kustannusoptimoiduin tapa toteuttaa putkiremontti.
Valinta esitetään yhtiökokoukselle ja yhtiökokous lopulta päättää millä tavalla jatketaan projektia eteenpäin, sekä mikä suunnittelu vaihtoehdoista valitaan.
Suunnitelmat hyväksytetään kunnan rakennusvalvonta viranomaisilla.
Taloyhtiön huoltokirja päivitys putkiremontin yhteydessä
Huoltokirja on suunnitelmallisen hallinnon, hoidon ja huollon apuväline. Huoltokirjan tulee olla aina ajan tasalla ja sen vuoksi on tärkeää, että jo urakka-asiakirjoissa määritellään huoltokirjan päivityksestä vastaava henkilö. Yleensä päävalvoja huolehtii huoltokirjan päivittämisestä.
Blogiteksti on referoitu Rakennustieto Oy kustantamasta ”Hallittu putkiremontti”, joka on painettu Tampereella 2008